2016

Uusi vuosi tuli ja vanha meni.
En tehnyt varsinaisia lupauksia, mutta otin nyt tämän uuden vuoden tulon hyvänä alku pisteenä tietyille asioille, jonka kanssa on kyllä aloiteltu jo viime vuoden puolella osan kanssa enemmän ja toisten kanssa vähemmän.

1.Blogi ja Youtube.
Nämä kaksi mulle tärkeää harrastusta ja tärkeää rentoutumiskanavaa tuntuvat aina jäävän kaiken kiireen ja stressin keskellä syrjään, vaikka aina niihin palatessa olo rauhoittuu ja nautin siitä ajasta kun pääsen duunailemaan kuvien, postausten tai editoinnin parissa.
Yritän nyt 2016 muistaa sen hyvän fiiliksen, jotta tänne eksyisi useammin ja paremmalla tarjonnalla kuin vuonna 2015

2. Elämäntavat ja liikunta

3. Ruokavalio.

Tämä asia on ollut jo syksystä asti mielessä ja vähenemään päin, mutta joulun tienoilla lopetin punaisen lihan täysin. Olen myös pohtinut lähes kaikkien maitoituotteiden jättämistä pois (juustosta en luovu) ja siirtyväni täysin kasviperäisiin “maitotuotteisiin” eli siis esim. soijajogurttiin ja mantelimaidon käyttöön. Mantelimaitoa olen käyttänyt jo pidempääm smoothiessani, mutta nyt ostin myös soijajogurttia ja tulin tulokseen, että se on paljon parempaa kuin tavallinen jogurtti!
En vähennä lihan syöntiäni minkään erityisen syyn takia, olen vain kiinnostunut kokeilemaan onko minusta siihen ja pystynkö elämään niin että saan kuitenkin kaikki tarvittavat ravintoaineet. Koen myös, että lihansyöntiä yleisesti (puhuen kaikesta lihasta) minun on helpompi muutenkin siirtyä terveellisempään ruokavalioon. Lapsuuteni on pyörinyt hyvin paljon epäterveellsestä päästä olevien liharuokien ympärillä jotka ovat sisältäneet niukasti kasviksia ja tämä on luonnollisesti seurannut minua aikuisuuteen asti.

 

 

4. Opiskelu paikan saaminen.

En ollu parhaimmillani ja yrittelijäimmällä tuulella viime vuonna hakiessani opiskelemaan, joten tänä vuonna otan sen tavoitteekseni, että ihan oikeasti keskityn asiaan ja en anna muiden asioiden mennä sen edelle että opiskelen sitä opiskelupaikkaa varten mistä olen jo useamman vuoden haaveillut. Tiedän pääseväni sinne sisään kun vaan teen tarpeeksi töitä ja tänä keväänä on sen aika.

 

5. Alkoholi.

En ole viimeisen parin vuoden aikana enää sen suuremmin juonut alkoholia, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja tämän takia päädyinkin nyt ratkaisuun, että en aijo enää juoda. En kieltäydy totaalisesti vaan voin ottaa sen viinilasin siellä ja siiderin tuolla, puhuen nyt siitä yhdestä esim. kerran kuussa mutta en aijo enää juoda useampaa annosta kerralla. Omat hääni ja polttarit kyllä saatan pitää tästä poikkeuksena, mutta katsotaan miten käy sillä niihin on vielä aikaa.
En pidä tunteesta jonka hiprakka ja humala tuovat ja vielä vähemmän siitä että se muutamakin syö seuraavan päivän energioita siinä määrin ettei huvita pahemmin mitään tehdä, joten parempi olla juomatta. Tämä vuoden 2015 joulu oli ensimmäinen tultuani täysi-ikäiseksi jolloin en juonut edes yhtä juomaa ja voin sanoa että oli kyllä huomattavan mukavaa.

 

 

Onko teillä tavoitteita vuodelle 2016 tai teittekö ihan oikeita uuden vuoden lupauksia?

Kuvat: Pinterest

2 Comment

  1. Sini says: Reply

    Hyvältä vaikuttaa sun suunnitelmat tälle vuodelle! Etenki tykkään ajatuksesta syömisten (se lihan lopetus mm) ja alkon vähentäminen, se on mahtavaa. Ite muutenki niin vähän juon, et jos tästä lupais vähentää ni ei jois mitään koskaan 😀

    Ite kaavailen vaan palaavani takaisin siihen, minkä syksynmällä aloitin. Eli terveellistä ruokaa ja liikuntaa. Ei sen kummempia :)
    Kai. Vettä yritän juoda nyt sen vähintään 2l /päivä 😀

    1. Essi Essi says: Reply

      Tosiaan mäkään enää juonu syyskuun jälkeen kun vaan yhen käden sormilla laskettavan määrän juomia niin sen takia tämä ajatus jää jatkumaan 😀 Että enemmän tää on melkein lopetus kun vähentäminen.
      Mutta kiitos, mustakin vaikuttaa hyvältä, tai eihän tätä muuten tekis!

      Tuo sunkin kuulostaa tosi hyvältä, tsemppiä sen kanssa! Tuetaan toisiamme tavoitteissa :) <3

Leave a Reply