Wedding Venue

Hääpaikka Heinäkuulle 2016 varattiin jo Helmikuussa, vain jotta saatiin varmasti mieluinen paikka ja mieluinen hääpäivä.
Paikkana toimii siis Villähteellä sijaitseva Pyrylä. Toivottiin paikalta edes jonninmoista pihapiiriä, jotta voidaan vihkiseremonia siinä pihalla pitää. Sisätilojen ei tarvinut missään vaiheessa olla mitään superprameita, sillä haluttiin kuitenkin että tila on helppo koristella omannäköiseksi. Paikka on myös tottakai kokonsa puolensa loistava, sillä omalla vierasmäärällä tilaa on hyvin, eikä liian ahdasta tule.
Pyrylähän on siis myös sijainnillisesti oivallisessa paikassa, sillä valtaosa vieraista saapuu Lahdesta juhlaan, ja matkaa on vain 12km.

Nyt kuitenkin kuvia paikasta ja siitä miten asioita on suunniteltu:
Kaikki kuvat: Pyryla.com

Vihkiseremonia on tosiaan suunniteltu pidettäväksi pihalla, kunhan vain sää sen sallii ja luultavasti se on samoilla tienoilla kun alemmassa kuvassa oleva teltta näkyy. Vieraiden on tarkoitus seisoa (tuoleja varataan myös paikalle) seremonian ajan, sillä sen on tarkoitus olla lyhyt. Paikalle tulee myös itse nikkaroitu “hääkaari” tai suunnitelmassa se ei varsinainen kaari ole, mutta kuitenkin. Pihalle jää myös hyvin parkkitilaa niille jotka paikalle saapuvat autoilla, sekä tarvittaessa ohjelmanpidolle ulkosalla on tilaa.
Tykätään molemmat, että kesäjuhlissa saa olla ulkosalla, joten siksi halusimme että hääpaikalla on myös pihaa käytettävissä.

Kuvissa juhlasali näyttää todella pieneltä ja valitettavasti nettisivuilta en löytänyt kuvia muista sisätiloista (unohdin varauskäynnillä itse kuvailla, mutta käyn sen vielä tekemässä). Mutta juhlasali on erittäi hyvän kokoinen ja sieltä löytyy myös lava. Lavalle on tarkoitus sijoittaa DJ ja voipa siellä jotain ohjelmaakin olla. Suuressa juhlasalilla ruokaillaan ja biletetään. Toinen huone onkin sitten seisovaapöytää varten ja sieltä löytyy myös pieni keittiö.
Sisätiloista on helpompi kertoa enemmän sitten kun pääsemme koristeluun ja saan itse otettua kuvia.

Pyrylässä hyvää oli myös se, että siivous kuului vuokrahintaan (omat tavarat pitää itse tietysti viedä) ja se vuokrahinta pe-su välille ei ollut mikään päätä huimaava.

Leave a Reply